Vuosi on 1990, paikka Korvenpirtti ja näytelmänä on Kaunis Veera. Itselleni samainen vuosi käänsi ikämittariin luvuksi neljä, mutta muistiin on kuitenkin jäänyt ensikosketus Korvenkylän näytelmiin. Yhtä pääroolia näyttelee omaan sukuhaaraan liittynyt ja yksi koko Nuorisoseuran vahvoista tekijöistä Seija Rinnelä. Oman perheen keskuudessa vain Seija-tätinä kulkeneen lempeän hahmon suuruudesta kertoo varmasti paljon rooli Hohtilan emäntänä vuonna 1988 tukun nimekkäitä näyttelijöitä keränneessä suurnäytelmässä Anjalan Valassa. Korvenpirtillä nelivuotiaan huomion vei kuitenkin oman enoni roolisuoritus santarmi-urkkijana ja jonka rooliasu oli pienen pojan mielestä varsin kiehtova. Kun rooliasuun kuulunutta hattua ja mustaa laukkua sai sitten kokeilla ja kantaa ympäriinsä, mikä olisikaan voinut nelivuotiaan mielestä olla hienompaa.
Hatun sovittamisesta ja laukun kantamisesta ei omat touhut sen lähemmäs näyttämöitä ole vieneet. Suurta ylpeyttä sen sijaan on voinut tuntea katsomon puolella kun Korvenkylässä ovat näytelleet enoni lisäksi myös mummini ja isoveljeni. Mummi ei ollut pääroolien näyttelijä, mutta osallistui useiden näytelmien joukkokohtauksiin ja vaikutti muuten vahvasti taustoissa tekemällä osansa roolivaatteiden löytämiseksi näyttelijöille ja listaan voi lisätä paljon myös kaikkea muuta. Viimeiseksi rooliksi näyttämöllä jäi vuonna 1999 Vaahteranmäen Eemelissä naurupojan äitinä kohtauksessa jossa Eemeli odottelee lääkärille pääsyä soppakulhon juututtua päähän. Vuorosanoja ei ollut paljon, mutta pienestäkin roolista saattoi aistia kaiken sen mitä muistoja itselleni niin rakkaasta voimahahmosta on jäänyt; Teki sen mitä piti ja vielä vähän päälle sekä sanoi silloin kun oli aidosti jotain sanottavaa. Eemeliä näyteltiin Korvenkylässä myös uudelleen vuonna 2017.
Veljeni on ollut Korvenkylän näyttämöllä kahdesti. Ensimmäinen roolisuoritus nähtiin sotilaana joukkokohtauksessa. Näytelmä oli vakavaksi luokiteltava Vieraas maailmas, jonka on kirjoittanut televisiosarjoistakin tuttu Heikki Luoma. Karjalaisten evakoiden sopeutumisesta kantaväestön keskuuteen ja sodan jättämistä raskaista jäljistä kertovaa näytelmää esitettiin Korvenkylässä silloin vielä kotiseutumuseon pihapiirissä vuosina -92 ja -93. Vaikuttavasta ja vakavasta näytelmästä jäi myös hauska tarina muistoihin kun sotamiesten hyökkäyskohtaus näyttämön poikki takaisin ”kulisseihin” säikäytti näytelmässä käytetyn hevosen sen verran pahanpäiväisesti, että se karkasi, mutta löytyi onneksi lopulta lähialueen pelloilta.
Toinen roolityö sotilaana nähtiin 1997 tositapahtumiin perustuvassa näytelmässä; Se ikimuistoinen linnunvapaus. Talonpojat kävivät 1700-luvun lopulla taistelua rälssi-isäntiään vastaan kun vero -ja päivätyörasitukset ylittivät sopimukset. Se taisi olla ainoa kesä kun itsekin pyörin teatterilla jonkinlaisena ”lipunmyynnin apupoikana”. Halusin nähdä jokaisen näytöksen, koska olin niin ylpeä omasta veljestä joka oli saanut muutenkin ryhdikkäille sotilaille harvinaisen puheroolin. Oman veljen roolityön lisäksi Unto Suikulan näyttelemä kovasanainen torppari Mikko Metsälä ja maaherra Ramseyna ilmehtinyt, monelle varmasti mukavana torikauppiaana tutumpi Vesa Vanhala jättivät vaikuttavassa tarinassa oman jälkensä. Vanhalalta homma sujuu torinakauppiaana, mutta Veskulta se sujui myös näyttämöllä, sillä roolit Nummisuutarien (1998) eno Sakerina ja Tulitikkuja lainaamassa (2004) Antti Ihalaisena voi nostaa Korvenkylän klassikoiden joukkoon.
Eihän Korvenkylä teatteri nyt sentään pelkkää vakavamielisyyttä ole ollut, mutta maalaismaisemassa esitetyissä vakavissa näytelmissä koko kylän yhteisöllisyys ja omien juurien arvostus ovat näkyneet vahvimmin. Etenkin yhteisöllisyys on paras sana kuvaamaan Korvenkylän teatteriesitysten kasvamista niihin mittoihin, millaisena se tänä päivänä tunnetaan. Sitä on ollut hieno seurata läheltä ja kauempaakin.
Musiikki ja taitavat laulajat ovat vuosi toisensa jälkeen olleet Korvenkylän juttu. Sami Viitalon tulkinnat Rauli ”Badding” Somerjoesta ja Topi Sorsakoskesta antoivat varmasti viimeisen sysäyksensä sille, miksi ihmiset tiensä Korvenkylän koulun rinteeseen aina löytävät ja onhan näyttämöllä nähty myös tangokuningattareksi tiensä raivannut kauniisti laulava Aino Niemikin. Eikä Korvenkylän näyttämö ole Korvenkylän näyttämö ilman Kyösti Vuorelaa, jolta vuosien varrella on taipunut roolit Nummisuutarien Eskosta, Tulitikkuja lainaamassa Jussi Vataseen, Hurriganesin Cisse Häkkiseen, Irwiniin ja niin moneen muuhun hienoon suoritukseen.
Tänäkin vuonna tie vei taas kerran Korvenkylän kesäteatteriin. Pave Maijasen musiikin ympärille rakennettu näytelmä Pidä huolta! tarjosi viihdyttävän Korvenkylälle tyypillisen esityksen. Nelivuotiaasta santarmi-urkkijan roolin ihannoistajakin on tullut hyvää vauhtia keski-ikäinen ukko, jolle varsinkin Kyösti Vuorelan esittämän ministeri Pölläsen laulama ”Suurena miehenä” -kappale meni niin sanotusti jalan alle. Niin se maailma on muuttunut.
Näyttelijäkaartissa ei luonnollista syistä ole Vuorelaa lukuunottamatta jäljellä enää edes haikuja vanhoista ajoista, mutta on hienoa ajatella, että omasta lähipiiristä on löytynyt ainakin jollain tavalla rakentajia sille kaikelle mitä Korvenkylässä on tänä päivänä mahdollisuus nähdä.
Perintö ja perinteet vievät ainakin itseni kerta toisensa jälkeen Korvenkylän katsomoon. Toivottavasti Korvenkylässä jaksettaisiin tehdä töitä vielä pitkään kaiken sen eteen. Sillä niin se vaan on, että Korvenkylä kuuluu kesään ja sydämeen.