Sunnuntaiaamu ja kello lähentelee kymmentä. Kasailen jalkapallovarusteita kotona ja mietin ajan kulkua. Eihän tästä nyt niin kauan voi olla kun ei tullut mieleenkään, että sunnuntaina lähtisi vapaaehtoisesti futiskentälle ja vielä pelailemaan. Nyt MyPan Ruutiukkojen perinteikäs pelivuoro houkutteli lähtemään paikalle ensimmäistä kertaa. Matkaa kotoa kentälle on vain muutamia satoja metrejä, mutta sinäkin aikana mielessä ehti pyöriä tuhat ajatusta. Onhan tässä ikämiesfutista pelailtu jo tiistaisin Purhan vuorolla Anjalassa, mutta tässä hommassa oli kuitenkin ihan omanlaisensa tunnelma.
Saviniemen 2-nurmella tervehtii tuttuja kasvoja. Samoja pelimiehiä joihin on saanut tutustua jo tiistaisin on saapunut myös Ruutiukkojen vuorolle. Tiedän että olen tullut hyvään porukkaan. Koko homman erityislaatuinen tunnelma avautuu ja hymy nousee omille kasvoille kun kaksi hahmoa saapuu polkupyörineen kentän laidalle. Una ja Käärö. MyPa ei olisi MyPa ilman näitä herrasmiehiä. Huoltajan hommat on olleet liigavuosina enemmän kuin hyvissä käsissä. Molempien kanssa ehditään vaihtaa ajatuksia muustakin kuin jalkapallosta. Mieleen jää ettei Una kohdatessa sanonut perinteisesti ”moi” vaan ”Hyvä Pete.” Sanat omassa mielessä tuntuvat enemmän kuin hyviltä.
Keli on helteinen, mutta peli kulkee mukavasti. Itse en taas malta tolppien välissä ottaa maltillisemmin vaan joka palloon on pakko yrittää. Joku vaatii toiselta herkempää liikettä keskialueella ja jotain toista pyydetään kiihdyttämään vauhtia. Una ja Käärö hakevat ohi menneitä palloja. Tällaista ei voi olla missään muualla. Tätä kaikkea yhteisöllisyyttä on pakko arvostaa, sillä omien pelivuosien jälkeen sitä on ollut tarjolla hyvin vähän.
Pelit saadaan pelattua. Osa pelimiehistä suuntaa suoraan kotiin, mutta halukkaille on MyPa-talolla tarjolla sauna ja Lehtisen Villen toimittamat eväät. Una ja Käärö on pitäneet huolen, että kaikki on kunnossa. Onkohan näin hyvää huolenpitoa missään muualla?
MyPa-talolla huomaan istuvani paikassa jossa on en ole koskaan ennen käynyt. Liiga-ajan edustusjoukkueen tiloissa. Sinne ei niihin aikoihin ollut ulkopuolisilla juuri mitään asiaa. Nyt tila on Ruutiukkojen käytössä. Esillä on vanhoja kuvia ja lehtileikkeitä joita lukiessa ja katsellessa koko päivä menisi helposti. Paikalla olleiden tarinoita on mukava kuunnella, muustakin kuin jalkapallosta.
Pukuhuoneen puolella omaan mieleen hiipii haikeus. Aika monta pelimiestä on siinäkin huoneessa valmistautunut näyttämään, mitä MyPa-paidan kantaminen oikeasti merkitsee. Nyt jäljellä on enää muistot, mutta on hemmetin hienoa, että kaikki ne perinteet vielä jollakin tavalla ovat elossa.
MyPa-talolta lähtiessä Unalle ja Käärölle on huikattava valtavan iso kiitos. Kotiin kävellessäni mietin, että jos tästä päivästä jotain puuttui, niin se ettei Keskitalon Mane ehtinyt pelaamaan.
Ehkä Manekin tulee sitten seuraavalla kerralla, sillä ei tämä minulle viimeiseksi kerraksi jäänyt.
Kuva: mypa.fi